Ympäristöalan ammattilaisena sitä joutuu miettimään kerran jos toisenkin, minkä verran oikein sallii itselleen lentämistä. Hommassa pitäisi pitää joku roti, mutta tänä vuonna kone suuntaa kuitenkin kohti Uutta-Seelantia minä kyydissäni - miksi ihmeessä?

Minulla on taipumus lähteä sinne, minne vaistoni kehottaa. Uudesta-Seelannista vaistoni on huudellut jo vuosia, joten on aika mennä katsomaan, mitä asiaa maalla minulle on. Alunperin suunnittelin hakevani sinne oikein töihin. Minulla oli jopa LinkedIn:issä työvahti maan ympäristöalan työpaikoista ja lueskelin niitä uteliaana. Sitten päätin selvittää, mitä se oikeasti vaatii, että töihin pääsy onnistuisi. Selvisi, että se vaatii aikaa, energiaa ja rahaa. Niin paljon niitä kaikkia, että sinne täytyy ihan oikeasti haluta töihin. Suunnitelmani muuttuikin sitten vähitellen matkaksi. Matkaksi maailman kauneimpaan maahan, kuten sanotaan.

Ilmastonmuutoskeskustelun jälkimainingeissa törmään usein kommentteihin, joissa todetaan, että "lopettaisivat sen lentämisen nyt ainakin". Toinen tuttu lause on ollut: "onni ei löydy kaukomailta, sen voi saavuttaa ihan vain junamatkustamalla Euroopassa. Tai kotimaassa." Kun luen näitä kommentteja, en voi olla miettimättä, miten erilaisia me ihmiset olemme. Toivoisin, että näiden lauseiden toistelijat muistaisivat sen myös. Kyllähän se onni löytyy junamatkalta Euroopasta, mutta löytyy se yhtä hyvin kotoa tai kaukomailta. En minä onnea hae. Haen tietoa eri kulttuureista, uusia maisemia, ihmisiä, joille maailma näyttäytyy toisenlaisena kuin Suomessa kasvaneelle. Nykyään haen jopa tietoa siitä, miten vastuullinen matkailu ja ympäristöasiat hoidetaan kohdemaassani.

"Sen sijaan, että lentäisi kauas, voisi lukea matkakirjoja ja katsoa elokuvia toisista maista." Voi toki ja sitä teenkin. Mutta se on minulle vähän sama asia, kuin sanoisi, että juu, opiskele sitä venäjää, mutta älä sitten vaan puhu sitä koskaan. Maailma ja vieraat kulttuurit pitää kokea. Jos olisin lukenut vain kirjoja Suomessa, ei minulla olisi ulkomaalaisia ystäviä, eikä puoliakaan tästä tiedosta ja suvaitsevaisuudesta, mitä minulla on! Lisäksi pitäisin itseäni vielä oudompana kuin nyt, sillä syystä tai toisesta maailmalla tapaa helpommin toisella tavalla eläviä, kuin Koto-Suomessa.

Oman elämäni suurin uhka - ilmastonmuutoksen lisäksi - on suljetut maat ja se, että globaaliutta aletaan karsastaa. Tai niinhän sitä jo monessa maassa karsastetaan, toisia pidetään uhkana. Yksi kiinnostavimmista asioista maailmalla on nähdä, kuinka oma yhteiskunta on vain tietynlainen kulissi, jota pidetään totena, kun sen keskellä eletään. Vasta kun lähtee toiseen yhteiskuntaan, alkaa kyseenalaistaa sitä "totuutta", josta lähti. Maailmalla näkee toisenlaisia tapoja elää ja olla. Samalla toivottavasti tuo osan opeista mukanaan tullessaan takaisin Suomeen. Meillä on ihmeellinen planeetta ja tuhansia tapoja elää - miksi ei koittaisi useampaa?

Miksi sitten menen juuri Uuteen-Seelantiin, enkä vaikka Australiaan? Menisin toki sinnekin, mutta rahat loppuvat kesken ja Uusi-Seelanti on minulle tärkeämpi. Olen hyvin kiinnostunut maoreista ja kiwien rennosta elämänasenteesta. Maa on myös yksi niistä harvoista, jossa luonnolle on annettu oikeushenkilön asema. Matkailussa korostetaan ainakin nettisivuilla hyvin pitkälle vastuullisuutta ja odotan innolla, onko se pelkkää puhetta, vai ihan käytäntöä. Olen jo pitkään ajatellut, että Uusi-Seelanti saattaa olla minun paratiisini - saa nähdä, kohtaavatko odotukset ja todellisuus.

Mitä tulee lentämiseen, en voi kannustaa ketään lentämään, vaan enemmänkin miettimään tarkkaan lentojaan. Silti en lähde niitä kieltämäänkään, vaikka tiedän monien ympäristöalan ihmisten suhtautuvan lentämiseen ehdottoman tiukasti. Toiset ovat sitä mieltä, että kaikkea laitteilla tapahtuvaa liikkumista täytyy vähentää maapallomme takia. Ajatuksena se on toki hieno, mutta millainen on maailma, jossa liikutaan vain ratikalla töihin ja bussilla lähikaupunkiin, mutta muuten pysytään kotona? Onko se enää toteutettavissa? Tai - ei se ole koskaan ollut toteutettavissa. Minulle globaali, avoin maailma on arvo sinänsä ja toivon, että liikkumisen vapaus pystytään säilyttämään, mutta ympäristöystävällisemmällä tavalla.

Onko jotain, mitä erityisesti toivon tai pelkään tältä matkalta? Matkalta toivon minulle tilaa ja vapautta, syvää tutustumista maahan ja sen ihmisiin, uusia oppeja ja oivalluksia. Haluan oppia lisää Uudesta-Seelannista ja vastuullisesta matkustamisesta. Olen myös varannut aikaa hevosille - ensimmäiset kaksi viikkoa vietän terapiahevosia hoitamassa. Viimeiset kaksi viikkoa taas aion käyttää kirjan kirjoittamiseen. Olen saarella, josta 70 % on suojeltua aluetta ja jossa ei ole edes kunnon teitä tai katuvaloja. Mikä olisi parempi paikka kirjoittaa vastuullisesta matkailusta? Matkaa odotellessa näen jo maasta unia - joissa matkustan sinne aina afrikkalaisella lentokoneella. Mistähän se mahtaa kertoa?

Kuvat Pixabay:stä: Holgerheinze0 (kaksi ensimmäistä), MartinStr, Simon ja StockSnap.