”Helkkarin pölyyntyneet kivikasat, kuka niitä jaksaa katsella kerta toisensa jälkeen. Kivi mikä kivi, ei se siitä miksikään muutu.”

Saavuin kultaisena marraskuun päivänä Olympiaan. Oikeastaan oli aika häpeä, etten ollut käynyt täällä ennen. Niin monta matkaa Kreikassa, niin monta vuotta Kreikan kanssa. Eikä ikinä Olympiaa. Tämä paikka on kuitenkin Kreikan alkujuuri, kuten Akropolis, Delfi ja Olympos-vuori. No, tämä viimeinenkin on vielä käymättä.

Tunsin heti astuessani ulos bussista, että tässä kylässä on sitä jotain. Kylä oli aurinkoinen, pieni, rauhallinen ja äärimmäisen kaunis. Mutta tunsin jotain muutakin kuin rauhaa, jonkinlaista energiaa. Hyvin pian huomasin, että täällä on muutakin kuin kiviä: harvinaisen kauniita puita. Niitä molempia katselen kaikkialla, kiviä ja puita. Niissä on voimaa ja viisautta, sekä kauneutta, mistä voi ottaa oppia. Jos on aikaa pysähtyä kuuntelemaan.

Kävellessäni vihdoin muinaiseen Olympiaan tunsin kaikkialla sen saman tunteen, vahvan energian. Jäin miettimään, perustivatko ihmiset pyhät paikkansa muka sattumalta jonnekin, vai ohjasiko heitä jokin muu? Vaisto tai energia. Olympia tuntuu tulvivan voimaa, rauhaa, mystistä viisautta.

Ilahduin ymmärtäessäni, että koko ulkoilmamuseo oli suurin piirtein minun. Turisteja oli vain muutama kulkemassa siellä täällä. Niinpä sain nauttia paikasta täysin rauhassa, lukuisten iloisten lintujen kanssa. Täältä alkoi osittain Euroopan historia. Paitsi että ensimmäiset suuret urheilukisat pidettiin täällä, myös oppineet ja taiteilijat kokoontuivat näiden puiden luo. Zeuksella oli täälläkin valtaisa temppeli. Eniten kuitenkin minua viehätti paikka, missä oli ollut ulkoilma-allas, sekä toinen, jossa valeltiin urheilijoita öljyllä ja jonkinlaisella pölyllä tai tahnalla. En voi uskoa, että he valitsivat minkä tahansa paikan, minne rakentaa näinkin merkittävä keskus. Uskon, että entisaikoina ihmisillä oli toisenlaista viisautta, minkä moni meistä on kadottanut. Se viisaus vaatii aikaa, herkkyyttä ja kykyä kuunnella. Ei vain muita, vaan myös itseään ja luontoa.

Joku näkee vain kasan muinaisia kiviä, minä näin tarinoita, mennyttä voimaa, kadotettuja tunteita, hevosten haamuja. Näin sytytettyjä tulia ja ikävää. Aika oli toinen, mutta ihmiset pohjimmiltaan samoja. He elivät yksinkertaisemmassa maailmassa, josta jäi meille vain kasa kiviä. Älä väheksy sitä, mitä kivet kertovat. Kumarru vähän lähemmäksi, ja kuuntele. Saatat kuulla tarinan, jollaisesta et osannut unelmoidakaan. Sillä kaikki maailman surut, ilot, kaipaus ja opit jäävät näihin kiviin ja puihin, eikä kukaan muu voi kertoa sinulle sitä samaa, minkä ne voivat.

Tervetuloa seuraamaan blogiani myös facebookissa ja instagramissa. Ja muistattehan, että runokirjaani voi ostaa suoraan minulta! Sen parissa pääsee nauttimaan tunnelmista Suomen luonnossa ja Kreikassa.