Tässä elämässä, minulla on aikaa. Aika on kalleinta ja katoavaisinta, mitä meillä on. Nyt olen rikas, sillä minulla sitä on.

Tulin tänne, maahan, missä meri on turkoosi ja auringon valo herättää marraskuussakin eloon. En halua olla vain turisti, pikainen kulkija, joka pyyhältää kauneuden halki ja jättää jälkeensä vain kieppuvat muovipullot. Haluan pysähtyä, tutkia, tutustua. Katsoa ihmisiä silmiin ja oppia ymmärtämään. Olemmeko todella niin erilaisia, vai onko sielussamme kuitenkin jotain samaa?

Entä jos kaikki matkustaisivat, niin kuin minä mieluiten, hitaasti ja hartaudella, paikoilleen pysähtyen? Ei se kai mahdollista olisi, mutta en usko, että moni sitä haluaisikaan. Matka on useimmiten yhä loma, puhdas nautinto, pako arjesta. Hidas matkanteko on toisenlaista. Se on sukeltamista vierauteen ja yritystä päästä vähän sisälle siihen. Se on kokkaamista pienessä keittiössä ja ikuisesti märkiä bikinejä. Se on vierasta kieltä ja sanoja, jotka ovat välillä hukassa. Ja sitä, sitä minä rakastan.

Olen tehnyt tämän ennenkin ja teen taas uudelleen. Mikään ei opeta minua elämässä niin paljon, kuin nämä hetket toisaalla, kiireettä. Ihmiset, joita tapaan, maisemat, joita näen. Mutta mitä siihen tarvitaan, että voisi matkustaa muutenkin kuin lentämällä viikoksi mahdollisimman kauas? Se vaatii kokonaisen asennemuutoksen, paluun ajassa taaksepäin. Se vaatii työnantajilta toisenlaista ajattelukykyä. Se vaatii myös niiltä, jotka suunnittelevat reitit, joita kuljemme ja liikennevälineet. Se vaatii parempia junayhteyksiä ja lauttoja.

Ei siitä ole kauaa, kun maailma oli toisenlainen. Ihmiset hyppäsivät junaan tai rahtilaivaan, jos halusivat nähdä miltä maailma näyttää kotinurkkien ulkopuolella. Silloin ei ollut kiire, eikä kerätty maita. Mentiin hitaasti ja pysähdyttiin tutustumaan toisiin maihin. Sitten tuli internet ja lentokoneet ja aika hupeni ihmisiltä jotenkin ihmeellisesti. Ehkä tässäkin asiassa on palattava taaksepäin.

Minulta on kysytty, miten jaksan notkua samassa maassa niin pitkään. Kummallinen kysymys. Eikö olisi aika epäkohteliasta viipottaa täysillä halki maan ja kulttuurin ja todeta, että tämä on nyt nähty! Mieluummin tutkin, tutustun ja ihmettelen. Kiireettä. Jos lennän kauas, en näe järkeä lähteä saman tien pois. Kaikki se vaiva, puuduttava lento - ja saman tien takaisin! Mitä siitä jää käteen?

Hidaskin matkanteko saattaa tosin välillä olla todella vaivalloista. Joskus aika, se ihmeellisesti hupeneva aika, tulee väliin ja on valittava lentokone. Aina matkaajalle ei anneta vaihtoehtoja - ainakaan helppoja. Kaikkialle ei kulje junia tai lauttoja, jostain syystä reitit on suunniteltu kiireen näkökulmasta. (Jotkin maatkin on sijoitettu ihmeellisen kauas kartalla) Markkinamies oli nerokas: pistetään kaikki lentelemään sinne sun tänne, ja vähän äkkiä! Kuitenkin ajatus viikonloppumatkoista lentäen 45 eurolla mihin tahansa Euroopan kaupunkiin ei kanna kovin pitkälle. Elämässä on tehtävä valintoja ja mielestäni matkailun oikea merkitys katoaa, jos lennellään sinne ja tänne raivokkaasti. Pysähtymällä näkee enemmän.

Hidasta matkaa, ystävä hyvä. Koita, miltä se tuntuu, kun tulet osaksi toista kulttuuria, etkä vain sivustaseuraajaksi. Näyttääkö maailma äkisti toisenlaiselta?

Jutun kuvat on otettu kiireettöminä hetkinä tällä kolmen kuukauden matkallani Kreikassa.