Kun illan valo koitti, poistuivat muut turistit kahvilan ja tuulimyllyn luota, joka olisi kotimme seuraavan yön. Päivän olimme nauttineet meren tuoksusta, aaltojen laulusta ja pääskysten villistä lennosta. Kuljeskelimme pitkin rantoja ja löysimme yhdeltä rannalta matkailijoiden tekemiä kivikasoja. Mielessä kaiversi kuitenkin jo kaipuu tuulimyllymme luo, kun huolimattomasti kyhäsimme kokoon omaa kivirakennelmaa.

Sanottakoon, että tuo yö oli kaikin puolin ikimuistoinen. Jälkeenpäin sille on naurettu kerran jos toisenkin. Saaremaalainen tuulimylly sijaitsi lähellä merta, aukealla maakappaleella. Ilta meni istuskellessamme kahvilan ulkopöydän ääressä vain pääskyset seuranamme. Katselimme pilviä, en tiedä edes kuinka kauan. Se oli kuin mitä lumoavin elokuvanäytös, sillä aukealla maalla hyvin lähellä merta pilvillä oli valtava kiire. Minne, sitä ne eivät kertoneet. Mutta kullanhohtoisina, utuisina ne kiisivät vankkumattomasti taivaan halki, ohi tuulimyllyn ja koko maan. Lopulta auringon laskiessa ne muuttuivat ruusunpunaisiksi. Vastaavaa pilvien kauneutta en muista koskaan toiste nähneeni.

Kun pilvet, ja aurinko olivat menneet ja ilta alkoi viiletä, kapusimme tuulimyllyn suojiin. Se huojui lempeästi yltynevässä tuulessa. Siivet olivat sidottu kiinni ja ne heiluivat pikkuriikkisen turhautuneena. Tuulimyllyssä tuoksui puun kotoisa tuoksu. Sänky oli iso, mahtipontinen. Katselimme pikkuisesta ikkunasta näkymiä ennen kuin kapusimme sängyn turvalliseen syliin. Tai niin, siltä se aluksi vaikutti. Turvalliselta.

Mutta yöllä, kun vettä alkoi valua pitkin tuulimyllyn sisäpintoja, ei enää tuntunutkaan niin turvalliselta. Ulkona kuului valtava pauke ja myteri. Ei epäilystäkään, vimmainen ukkonen oli saapunut seuraksemme. Paikka oli otollinen sille, sillä aukealla rannalla, meren ääressä se sai reuhtoa koko voimiensa edestä. Ilman aiettakaan poistua äkisti paikalta, niin kuin pilvet aiemmin tekivät. Voimakas ukkonen, kiihtyvä vesisade ja huojuva, natiseva tuulimylly tuntuivatkin äkisti aika pelottavalta yhdistelmältä. Kun tajusimme, ettei alueella ollut mitään muuta, kuin tuulimylly, mihin raivostunut ukkonen voisi lyödä nälkäiset salamansa, hiippailimme suosiolla autoon valvomaan yön loppuun. Sadetta riittikin tuntikausiksi.

Jälkeenpäin tuulimyllytarinalle on naurettu kerta jos toinenkin. Ainakaan se ei unohdu ikinä! Ja se tuulimylly – olihan se valtavan suloinen.

Kiitos Esa Laukkanen seikkailuseurasta, sekä tarinan viidennestä kuvasta.

Russian

По-русский: Летом, почти три года назад, мы провели несколько сказочных дней в Сааремаа. Из всех самых захватывающих ночей мы провели на ветряной мельнице у моря.Посреди ночи у нас раздался гром как гость.