Astana on todellakin hämmästyttävä kaupunki, mutta ei sanan siinä merkityksessä, kuin presidentti Nursultan Nazarbaev ehkä toivoisi. Se on kuin jonkin sortin Disneyland, keinotekoinen kulissikaupunki rakennettuna keskelle loputonta aroa. Erämaan aurinko paahtaa lohduttomasti ja jotenkin surumielisesti. Kaupunki tuoksuu samalta kuin Intian asutuimmat kaupungit - ilmansaasteilta. Niin, Astana onkin oikeastaan autojen kaupunki. Katukuvaa hallitsevat valtavat tiet ja autojen massat. Kulkeminen vie enemmän aikaa, kuin mihin suomalaisen kärsivällisyys riittää. Missä on metro ja ratikka, kysynpähän vaan!

Kummallista on, että talot ovat itsessään aika viehättäviä ja suurin osa uusia, ja kadut ovat siistejä mutta kaupungista se ei tee sen hurmaavampaa. Kuten eräs turisti kolkosti totesi, Astana on sieluton. Minulle riittää, kun saan päivän katsella epätodellisen näköisiä rakennuksia. Sitten haluaisin jo pois. En muista, onko minulla koskaan ennen tullut matkalla tälläistä oloa. Aavikkokaupunki ahdistaa. Loistokas kaupunki on nujertanut erämaan alleen, mutta sen tyhjyyttä ei ihminen voi poistaa. Saati aron polttavaa aurinkoa, joka kuumottaa saastesumun takaa.

Astanasta tulee tunne, että kaupungissa on tavoiteltu Moskovan mahtia, siinä kuitenkaan onnistumatta. Pelkät mahtipontiset rakennukset eivät tuo kaupunkiin sitä henkeä, joka Moskovasta välittyy. Liekö se on aika, joka tuo kaupungille tunnelman ja maineen, vai pelastaisiko oikeanlainen kaupunkisuunnittelu vastasyntyneen kaupungin? Astanasta ei löydy ollenkaan keskustaa, joka kutsuisi kävelemään ja istuskelemaan, ei katukahviloita eikä kotoisuutta. Tärkeintä tuntuu olevan joka suuntaan jatkuvat leveät autokaistat, jotka eivät suinkaan vähennä ruuhkia kaupungista, päinvastoin. Kaupunkikuvaa leimaa kitukasvuiset puut, jotka eivät tunnu saavan voimaa aron maaperästä, sekä vimmainen henkilökultti. Presidentti Nazarbaevin nimi on lyntätty kirjaston, yliopiston, lentokentän ja ties minkä kylkeen. Kummastellen käyn katsomassa nähtävyyksiä, "kirjastoa", joka on omistettu presidentin ylistykselle ja toki käyn myös innostuneiden paikallisten kanssa Bayterek-tornissa painamassa käteni presidentin kädenjäljen päälle. Unohdan toivoa, kuten olisi tarkoitus, koska koko tilanne on niin outo ja hitusen koominen. Moneen kummaan asiaan uskon, mutta enpä juuri siihen, että presidentin kädenjälki toisi onnea! I love Astana-tekstiä löytyy myös joka kulman takaa, sekä kaupunkikuvaa ja moderneja rakennuksia kehuvia tekstejä. Ajatuksena on ehkäpä ollut, että puolipakolla kaupunkiin raahatut asukkaat kyllä alkavat vähitellen rakastaa kaupunkiaan,ja pitää sitä kauniina, kunhan sitä heille tarpeeksi toitotetaan.

 Illalla kaupunki värjäytyy vaaleanpunaiseksi ja lukemattomat valot syttyvät siltojen reunoihin, katujen ylle ja suihkulähteisiin. Astana alkaa pehmentyä, illan valo pyyhkii pois kolkkoutta. Kazakstanin uusi pääkaupunki on joka tapauksessa presidentin ja maan uskomaton taidonnäyte, tyhjästä erämaan päälle rakennettu. En muista kuulleeni vastaavasta tapauksesta. Onhan se nähtävä, edes outoutensa takia, jos ei muuten. Ehdottomasti parasta kaupungissa ovat joka tapauksessa välittömän ystävälliset ja kohteliaat kazakstanilaiset. Olo heidän kanssaan on mutkatonta. Keskusteluja syntyy venäjäksi milloin missäkin, mutta hiljaisuuskin sallitaan, eikä kukaan ole päällekäyvä. Kaupungissa ei todellakaan matkailijoita näy, silti paikalliset suhtautuvat minuun kuin yhtenä heistä. Ainoa asia, mitä tästä kaupungista jäänkin kaipaamaan, ovat ihmiset.

Russian

По-русский: Вот город, которого я не понимаю, и чей дух я не могу найти. В конце концов, это, безусловно, большой и дорогой, но, честно говоря, кто может любить Астану? Где мир, деревья и тишина? Астана построена для автомобилей, и люди забыты.