Suomi on siitä kummallinen maa, että matkailuylpeytemme on hyvin kätketty suurelta yleisöltä. Vuosien saatossa sitä oppii kuitenkin salapoliisiksi ja onkin vuorossa löytömme viime kesältä - josta en kyllä itse voi ottaa kunniaa tällä kertaa - Kemiönsaaren ylpeys.

Kemiönsaaren syövereistä löytyy hurmaava Storfinnhova Gårdin alue. Rakastan paikkoja, jotka ovat kuin suoraan satukirjan sivulta ja täältä löytyi satujen suloista tunnelmaa. Meillä oli lähes koko alue käytössämme, muutamaa majataloa lukuunottamatta. Kahdenkymmenen hengen seurueemme jakautui nukkumaan kahteen taloon ja viiteen puumajaan.

Ohjelmassa oli saunomista koko sielun kyllyydestä. Sauna olikin sellainen, etten usko vastaantulevan toista näin upeaa. Se oli louhittu graniitista maan uumeniin ja valaistu kynttilöillä, kun saavuimme saunomaan. Ulospäin näkyi salaperäisesti hirsiseinä, joka kätkee syvyyksinsä suuren, satumaisen saunan, pukuhuoneen - ja metsälammen.

Savusaunaa oli pidetty lämpimänä kolme päivää ja sen huomasi löylyistä. Mikä lämpö ja pehmeys meitä oli vastassa! Saunan sisällä virtasi puro, josta muodostui pieni lampi saunaan. Siellä sitten köllimme, veden lämmössä, saunan tuoksusta nauttien. Välillä kiipesimme ylös kivisiä portaita lauteille salaperäisessä hämärässä. Kynttilät lepattivat ja olo oli kuin toisessa maailmassa.

Nautimme pehmeistä löylyistä, ihoa hellivästä vedestä ja saunan rauhoittavasta hämäryydestä tuntien ajan. Olimme kuin turvassa kaikelta ulkopuoliselta, unohduksen kehdossa.

Suomen 100-vuotisjuhlan kunniaksi kirjoitan vähintään yhden tarinan kotimaan ihmeistä joka kuukausi. Katso tästä edellinen tarina.

Russian

По-русский: По моему мнению, Финляндия - немного странная страна, потому что наши самые красивые места хорошо скрыты от общественности. Очаровательный Storfinnhova Gård был найден в самом сердце Кемионсаари. Мы провели там одна ночь, и спали в домиках в лесу (подождите немного, история придет в следующем месяце), и провели много времени в сауне, как только финны и русские могут! Сауна внутри земли была самой красивой из когда-либо видимых. В сауне был поток, из которого в сауну образовался небольшой пруд. Все это было как прямо из сказки.