En tiedä, miksi en ole huomannut sinua aiemmin. Siinähän olet ollut, aina. Joka niemen nyppylällä, nurkan takana, ojien pientareilla. Puita toisensa perään. Silmänkantamattomiin.

Kuljin ojasta allikkoon, eli tällä kertaa viidakosta supisuomalaiseen metsään. Ensin minun täytyi rakastua viidakkoon, ennen kuin pystyin näkemään metsän puilta. Tokihan minä olen ihaillut sitä suurta, jykevää kuusimetsää, joka kaartuu silmien eteen, kun ajaa Längelmäeltä Tampereelle. Olen istunut kuusenoksien alla suojassa yllättäen iskeneeltä raekuurolta tunturin rinteellä. Olen nuuhkinut tuoretta puuta silmät sikkurassa. Ihmetellyt varovaisia hiirenkorvia. Olen kuvannut Hämeenkyrön ikivanhaa mäntyä ja uskonut vilpittömästi, että jokaisen kodin luona pitäisi olla pihlaja. Niin, olen kasvanut puiden katveessa. Ollut aina niissä kiinni.

Mutta vasta kun huumaannuin viidakosta, aloin ymmärtää kotoisankin metsän arvon. Tutustuttuani viidakkoon muutin Suomessa rivitaloon. Kotini on korkealla rinteessä ja ympärillä näen levittäytyvän metsän. En tarvitse televisiota, kun iltaisin köllin sohvalla ja katselen puita. Minun humiseva harjuni.

Kun avaan verhon aamuisin, näen ensimmäisenä puut. Ja kun astun ovesta ulos, metsä on siinä, neljän metrin päässä. Niinpä en ole voinut vastustaa sitä. Joka viikko se on erinäköinen. Ensin sinivuokot valloittivat maan kainolla sävyllään. Sitten oli ketunleipien vuoro, joiden valkeat kukat hehkuivat vihreydessä kuin lumihiutaleet. Lopulta ensin niin ujot saniaiset tulivat ja huojuvat nyt uhkeina kaiken muun yllä. Mustikanvarvut tuntuvat aivan vyöryvän ulos metsästä. Kielot seisovat terävien miekkojen lailla kaiken keskellä. Metsä, olet lumonnut minut.

Iltaisin, kun pitäisi mennä jo nukkumaan, vedän saappaat jalkaani ja menen metsään. Kuljeskelen hetken päämäärättömästi poluilla. Kuuntelen lintujen naurua. Kaikki ympärilläni on vihreää ja tekee minut onnelliseksi. Tunnen taas kuuluvani tähän maahan, näihin maisemiin.

Suomen 100-vuotisjuhlan kunniaksi kirjoitan vähintään yhden tarinan kotimaan ihmeistä joka kuukausi. Katso tästä edellinen tarina.

Russian

По-русский: Я хвалю свою песню за финские леса. Прошло слишком много лет, прежде чем любовь вспыхнула в полном расцвете, но этим летом я провела часы и часы в соседнем зеленом лесу.