Huhtikuun lopulla Kolilla oli vielä puolisen metriä lunta, mikä vaikutti retkisuunnitelmiimme. Joku ystävällinen oli lanannut metsään hiihtoreitin, joka ei oikein soveltunut enää hiihtämiseen, mutta oli erinomainen patikointiin. Sitä pitkin tarvoimme metsän syvyyksiin.

Kolin kansallispuisto on siitä kummallinen, että siellä voi ajella helposti autollakin. Pielisen rantaa ympäröi Rantatie, joka on noin 20 km pitkä. Autosta voi välillä hypätä pois ja retkeillä haluamaansa kohteeseen. Me haaveilimme poikkeamisesta Pirunkirkkoon ja Tarhapurolle, mutta tyypilliseen tapaamme eksyimme johonkin toisaalle. Auton juuttuminen jäiselle tielle ja sen toteaminen, että jos edessä on puolimetrinen umpihanki, periltä tuskin löytyy tulipaikkaa, jossa on puita, vaikutti myös retkisuunnitelmiemme muuttumiseen. Rehellisyyden nimissä hauskinta matkoillamme on juuri yllätyksellisyys, joka näköjään onnistuu meiltä Suomessakin. Suunnitelmat muuttuvat vauhdissa ja aina sattuu ja tapahtuu!

Lähtiessämme aurinkoisena päivänä ulos Kolin maastoon, ajatus oli kulkea Ukko-Kolin kautta Havukka-ahoon ja Pirunkirkolle asti. Reitti ei lumisessa maastossa ole kuitenkaan sama kuin kesällä, eikä aina selvästi merkittykään, joten menimme sinne, mikä tuntui oikealta suunnalta. Lopulta taisimme kulkea Mäkränpolun rengasreitin, joka on 7,2 km pitkä, lisättynä omilla suunnistuksilla. Retkeemme meni viitisen tuntia ja Mäkränpolulta olisi ollut vielä pitkähkö matka Havukka-ahoon. Uskoisin, että kesällä kulku Ukko-Kolilta Havukka-aholle ei kuitenkaan ole matka eikä mikään.

Näimme kuitenkin haluamamme: Eero Järnefeltin maalauspaikan, Mäkränahon, Purolanahon ja Ikolanahon. Useaan otteeseen huokailin, että täällä on varmasti tosi upeaa kesällä, kun ahot ovat kukkia täynnä ja mahtavat puut lehtiä pullollaan. Mutta jos Suomessa retkeilee vain kesällä, mitä ihmettä sitä tekee koko talven? Toisaalta talvella näkee asioita, mihin kesällä ei voi törmätä, kuten mahtavan, turkoosina heijastelevan, paksun jääputouksen. Tai yllättävän, sulan kohdan keskellä lunta ja jäätä, joka paljastuu palaksi suota.

Kolin maisemat ovat vaihtelevat ja kulkevat laaksonpohjukoista vaarojen huipulle. Ehkä vielä, kun muilta matkoilta ehdin, palaan kesällä ihastelemaan kukkivia ahoja.

Suomen 100-vuotisjuhlan kunniaksi kirjoitan vähintään yhden tarinan kotimaan ihmeistä joka kuukausi. Katso tästä edellinen tarina. Seuraavalla viikolla juhlimme häitä Virossa!

Russian

По-русский: На прошлой неделе я написала маленкую историю о Коли. Проведим время в спа и конечно же, мы пошли в поход в национальный парк. Зимой здесь действительно нет возможно ходить в одних и тех же маршрутах, как в течение лета, но мы видели однако Ukko-Коli, Mäkränaho, Purolanaho и Ikolanaho. Вздохнула с тем, как красивые поляны конечно в летoм, но с другой стороны, если вы путешествуете только летом  в Финляндии, зимой, что вы делаете?