Istuimme autossa matkalla kohti kuuluisaa Gangesia ja Varanasin ghateja. Maailman vanhin kaupunki odotti meitä kaikessa mystisyydessään. Minua jännitti - ja ärsytti,  kuljettaja kun oli juuri ilmoittanut, että hän on järjestänyt meille oppaan kulkemaan kanssamme Diwalin, valon juhlan tungoksessa. Eikö täällä ikinä saa kulkea vain omissa oloissaan?

Kuitenkin kun astuimme autosta ulos ja sukelsimme oppaamme kanssa Intian pyhimpään kaupunkiin, kävi hyvin äkkiä selväksi, että ilman opasta olisimme heti luovuttaneet ja kääntyneet pois. Olimme tulleet kaupunkiin, jossa mitkään maailman normaalit lait eivät päde. Olimme tulleet Varanasiin. Jo kaupungin liikenne lamaannutti minut. Jälkeenpäin totesinkin, että jos Kreikan liikennettä kutsutaan kaoottiseksi, mitä tämä sitten on? Autoja, skoottereita, lehmiä, pyöriä, vuohia ja ihmisiä tungeksii jatkuvana virtana joka suunnasta kapeilla kaduilla ilman mitään suunnitelmaa tai sääntöä. Torvet huutavat ja minä en liikkuisi askeltakaan, jos opas ja Riiko eivät veisi minua eteenpäin. Mutta heidän ansiosta pääsen puikkelehtimaan eteenpäin hämyisillä kujilla. Vietämme oppaamme kanssa kolmisen tuntia kuljeskellen Gangesin  liepeillä. Oppaamme on hieno, sivistynyt mies ja taitava ihmistuntija. Hän kertoo meille kaiken siitä, mitä täällä tapahtuu ja miksi. Hän kertoo hindujumalien monimutkaisista seikkailuista, ottaa meistä kuvia ja johdattaa meidät pikku temppeliin, joka on koristeltu Kamasutran kuvilla, kun huomaa, että ne erityisesti kiinnostavat minua.

Sitä, mitä koemme noiden tuntien aikana, on mahdotonta kuvata ulkopuoliselle. Olen miettinyt päiviä - ja valvonut öisin - kun olen koittanut järjestellä kaikkea kokemaamme sanoiksi. Mutta sanoja ei ole ja kuvatkin jäävät vain kuviksi. Varanasi, veit minulta hetkeksi sielun. Miten voisinkaan kertoa näyistä, hajuista ja äänistä, joiden kaltaisia ei ole missään muualla? Miten voisin yrittää kuvailla sitä, miten kolmessa tunnissa koin enemmän kuin ehkä vuodessa Euroopassa? Edes itselleni en voi tätä kaikkea selittää.

Varanasi on niin likainen, että jos olisinkin ollut nälkäinen tullessamme Gangesin luo, ruokahalu haihtuisi vikkelään. Intialaiset kyllä syövät kaduilla ja kulkevat paljain jaloin - minä kiittelen järkeäni, että jätin uuden, kimmeltävän sarini rinkkaan. Hygienian puutettakin on mahdoton yrittää selittää. Ei kukaan uskoisi kuitenkaan. Näemme intialaisia sytyttämässä kynttilöitä Diwalin kunniaksi, turvonneita koiranruumiita Gangesissa, naisia juhlasareissaan, lehmiä syömässä jätteitä,  hämärtyvän joen ja illan, koiranpennun syövän lantaa lehmän sorkista.

Näemme savun nousevan kokoista, joissa ruumiita poltetaan, kanoja, joita tapetaan ja kynitään, lapsia jotka toivottavat meille "happy diwali", miehiä, joiden tehtävä on leikata ruumiilta hiukset ja viikset, toisia, joiden tehtävä on hämmentää ruumiskokkoja ja lyödä mieli vapaaksi ruumiin päästä. Pyhä mies istuu ja meditoi, niin kuin hän on kuulemma tehnyt jo 40 vuoden ajan. Juuri nyt hän on silmät kiinni, yhteyksissä jumaliin. Papit, bramiinit suorittavat jokailtaista riittiään pyhän äiti Gangesin kunniaksi. Sareihin pukeutuneet naiset katsovat minua silmiin ja hymyilevät leveästi. Viereisessä, masentavan näköisessä talossa ihmiset odottavat kuolemaansa, sillä kuolema täällä vie onnettoman ihmisen suoraan taivaaseen.

Ihana oppaamme auttaa minua sytyttämään pari kukkasin ympyröityä pikku kynttilää ja laskemaan ne Gangesin veteen. Tänäänhän on juhlapäivä, Diwali, ja siksi jokeen lasketaan kynttilöitä ja ghateille sytytetään. Kiitän Gangesia ja hindujumalia mahdollisuudesta, että sain tulla tähän paikkaan,  minkä kaltaista toista ei ole ja kokea tämän kaiken. Hotellilla pesen Gangesissa kastuneita käsiäni harvinaisen tarkkaan.

Meidän aikamme Varanasin illassa on ohi, enkä enempää voisi käsitelläkään. En pysty edes käsittelemään tätä, en nyt, en vielä. Ehkä joskus Suomen turvassa, hiljaisessa, putipuhtaassa Suomessa, joka tuntuu täältä käsin sadun kangastukselta, pystyn hahmottamaan edes osan siitä, mitä näin ja koin. Juuri nyt tärkeintä on tämä, mitä oppaamme sanoi: Kun synnymme, tulemme maailmaan kädet nyrkissä, ahnaina saamaan kaiken itsellemme. Kun kuolemme, kätemme ovat auki, sormemme suoristuneet. Emme saa täältä mukaamme mitään, emme mitään...

Palasimme ghateille ja Gangesin ääreelle vielä uudelleen varhain seuraavana aamuna. Kirjoitan siitä teille seuraavaksi, pysykää siis tunnelmissa mukana! Mitä ajatuksia kirjoitukseni teissä herätti? Oletko kenties itse vieraillut tässä maailman vanhimmassa kaupungissa?

Greek

Στα ελληνικά: Βαρανάσι είναι μια πόλη που είναι αδύνατο να περιγραφεί.Θα πρέπει να έχει εμπειρία.

Russian

По-русский: Варанаси является городом, который невозможно описать.Он должен быть опытным.