Varasin meille jo Suomessa kolmen päivän safarin Intian vanhimmasta kansallispuistosta, mutta en todellisuudessa tiennyt, mitä on luvassa. Ohjelman mukaan meitä odotti neljä safaria, majoitus kolmeksi yöksi ja ruuat. Mutta emme olleet nähneet mitään kuvia määränpäästä, tai tienneet retkistä sen tarkemmin. Sitäkin enemmän Intia yllätti meidät,  ja tällä kertaa aivan päinvastaisella tavalla kuin aiemmin.

Saavuimme junalla Ramnagarin asemalle neljän aikoihin aamuyöstä. Kansallispuiston portit aukesivat vasta kuudelta,  joten kuskimme joutui vähän kuluttamaan aikaa,  ennen kuin lähdimme kohti majapaikkaamme. Kaksi ensimmäistä yötä yövyimme Dhikalassa, kansallispuiston sydämessä, noin kahden tunnin ajomatkan päässä portilta. Leiri oli jännittävä kokemus, sillä se oli ympäröity sähköaidalla tiikerien vuoksi. Kansallispuistossa ei myöskään saanut liikkua jalan, ja nähtyäni tiikerin en olisi ikinä uskaltanutkaan!

Kaksi päivää elimme yksinkertaista elämää: Heräsimme kuudelta, kävimme safarilla, söimme, nukuimme päiväunet ja lähdimme taas uudelle safarille. Safarit kestivät reilut kolme tuntia kerrallaan ja oppaat hämmästyttivät meitä jatkuvasti ammattitaidollaan. He tuntuivat vaistoavan eläinten läsnäolon ja ilman opasta meiltä olisi jäänyt moni eläin näkemättä.

Puisto paljasti meille kaikki aarteensa, vaikka jo leirin tunnelma, ystävälliset intialaiset, lumoavat maisemat, jännittävät safarit ja jumalainen hiljaisuus olisivat riittäneet minulle. Eläimet saivat minut virnuilemaan leveästi ja koko ajan ihmettelimme, että onko tämä todella Intia? Sanovat, että Intia yllättää aina, enkä voisi olla enempää samaa mieltä. Näimme lukuisia erilaisia peuroja, seurasimme apinoiden leikkejä, bongasimme krokotiilin ja villinorsuja! Lopultakin sain myös  nähdä turkoosit timantit, kuningaskalastajat, joita olin tuloksetta etsinyt läpi kolmen maan. Kuvasimme myös pöllöjä, haukkoja, tikkoja, kotkia ja muita lintulajeja.

Etsimme tottakai tiikeriäkin, ja välillä kaahasimme jeepillä tuhatta ja sataa, kun peurat huutelivat varoitushuutoja toisilleen. Mutta puisto piti tiikerinsä piilossa meiltä, enkä rehellisyyden nimissä uskaltanut edes todella haaveilla tiikerin näkemisestä. Olimme nähneet jo niin paljon ikimuistoisia näkyjä, että olin enemmän kuin tyytyväinen. Tiikeri ei kävele joka päivä vastaan. Viimeisenä iltana leirissä tutustuimme kuitenkin kahteen älyttömän mukavaan intialaismieheen, jotka halusivat tarjota meille yömyssyt. He myös kutsuivat meidät mukaansa yhdelle ylimääräiselle aamusafarille ja tottakai tartuimme tilaisuuteen.

Kuudelta kapusimme taas ylös sängystä ja puimme mahdollisimman monta vaatekerrosta yllemme, sillä marraskuu ei ole puistossa kovin lämmin. Kapusimme uusien ystäviemme jeeppiin ja matkustimme kohti näkyä, jota emme ikinä unohda.

Jännitys väreili ilmassa, kun oppaamme antoi kuskille käskyn ajaa, ja lujaa! Hän vaistosi tiikerin läheisyyden, osasi tulkita sen luonnosta ja muiden eläinten äänistä, siinä missä me emme huomanneet mitään poikkeuksellista. Saimme ohjeen pitää tiukasti kiinni, kun jeeppimme ampaisi eteenpäin hiekkatiellä. Puristimme jeepin kaiteita rystyset valkoisena, kun kuski oppaan käskystä löi pian jarrut kiinni. Tuijottelimme tiheää pusikkoa ihmeissämme. "The tiger is coming", kuiskasi opas saman tien, ja ehdin vain ajatella, että niinpä vissiin, kun hännänpää tuli esiin puskista ja sitten koko tiikeri. Meitä oli kaksi pientä avojeepillistä katselemassa tuota vahvaa, kaunista eläintä, luonnon tarjoamaa suurta lahjaa. Tiikeri katsoi meitä ja tuli lähemmäs autoja - saatoin aistia jännityksen ja adrenaliinin jylläävän meissä kaikissa. Se karjaisi tullessaan lähemmäs ja oppaamme huusi sille pelottaakseen sen kauemmas. Muutamalla valtavalla loikalla se oli poissa. Ehdin vain ajatella sen valtavaa voimaa ja nopeutta seuratessani loikkia. Seuraavaksi huomasin kasvoilleni valuvat kyyneleet ja järjettömän hymyni. Miten kaunista, miten ainutkertaista! Kuinka moni todella saa nähdä tälläistä elämässään?

Tiikerin jäljiltä autossamme vallitsi epämääräinen sekasorto. Muut olivat nähneet tiikereitä aiemminkin, mutta jännitystä se ei vähentänyt. Minä hehkuin niin, että eräs amerikkalainen turisti sanoi, kuinka kasvoistani pitäisi saada kuva. Hymyilimme kaikki typerästi toisillemme - me onnekkaat. Kun palasimme leiriin, meitä onniteltiin. Söimme aamupalaa uusien ystäviemme kanssa ja vaihdoimme yhteystietoja. Maksua ylimääräisestä safarista he eivät huolineet. Lähtiessämme puistosta viimeiseen majapaikkaamme, ihanaan, vihreään resorttiin, olin puhtaan onnellinen ja täysin Intian yllättämä. Olin tyytyväinen, että olin saanut tukea rahoillani tälläisen paikan olemassaoloa. Ja arvaatteko mitä? Oppaat tiesivät kertoa,  että sillä välin kun olimme puistossa, eräs tiikeriemo sai pentuja. Maailmalla on sittenkin toivoa!

Greek

Στα ελληνικά: Εθνικό Πάρκο του Διμ Κορπεττου ήταν γεμάτο από εκπληκτικά οράματα. Είδαμε επίσης μια τίγρη!

Russian

По-русский: Национальный парк Джим Корбетта предложил его лучшим. В довершение, мы увидели тигра!