Mikä saa minut palaamaan Venäjälle kerta toisensa jälkeen? Mikä tuossa valtavassa naapurimaassani hiertää kuin kivi kengässä? Miten kukaan voi rakastaa maata, jonka politiikka on läpeensä mätää? Mitä ihmeen kiehtovaa voi olla maassa, jossa palvelu on niin tylyä, kuin vain Venäjällä voi olla? Onko minulla edes oikeutta rakastaa Venäjää, maata, jossa sananvapaus ei kukoista ja ihmisoikeusrikokset kuuluvat repertuaariin? Kysymyksiä, joita voisin esittää itselleni ja joita moni esittäisi, jos vain kehtaisi. Ikävä ( vai onnellinen) tosiasia on kuitenkin se, että politiikka ja sydämen asiat ovat kaksi asiaa erikseen. Myös ihmiset asiakaspalvelussa ja kotiensa seinien suojassa ovat eri asia. Venäjällä on monet kasvot, ja minä haluan kertoa niistä, joilla se minulle näyttäytyy.

En edes muista, mistä alkoi pakkomielteeni Venäjään. Olen ikuisuuden ajan halunnut osata tuota ihmeellisen kaunista kieltä. 16-vuotiaana vierailin ensi kertaa Venäjällä, Pietarissa, ja aavistin jo tuolloin, että tämä maa tulee olemaan isossa roolissa elämässäni. Sittemmin olen asunut hetken Moskovassa ja Pietarissa, sekä matkustanut muutamissa pienemmissä kaupungeissa Venäjällä niin työasioissa, kuin vapaa-ajallakin. Venäjä on auttanut minua hyväksymään paremmin itseni ja antanut minulle kallisarvoisia taitoja elämää varten.

Venäjällä olen saanut olla juuri niin räiskyvä, kuin olen, ja niinpä olenkin riidellyt tuntemattomien venäläisten kanssa vaikkapa junavaunussa, ja taas minuutin päästä olemme olleet ylimmät ystävykset. Sitä, mikä meidän kulttuurissamme on ehkä hitusen epänormaalia, tai ainakin epäsuotavaa, on Venäjällä täysin normaalia : avoimet tunteet ja niiden näyttäminen. Toinen suuri kulttuurinen ero on yhteisöllisyys: Venäjällä suku ja perhe ovat yhtä, ystäviä ei jätetä yksin. Suomessa on enemmänkin tapana vetäytyä omiin oloihinsa. Asia, mitä myös kaipaan enemmän suomalaiseen kulttuuriin, on syvällisyys. Venäjällä ei harrasteta pinnallista keskustelua, ja itsekin koen sellaisen turhauttavana. Venäläisissä illanistujaisissa on myös sallittua puhua kaikkein kipeimmistä suruista, niistä, joissa Suomessa vaietaan tai ehkä puhutaan vain ihan sen läheisimmän yhden ystävän kanssa. Koen venäläisen kulttuurin tyylin vapauttavana ja erinomaisesti itselleni sopivana.

Kallisarvoisin taito, minkä Venäjä on opettanut, on pärjäämisen taito. Suomalainen on nöyrä ja anteeksipyytelevä, mutta Venäjällä sillä asenteella ei pitkälle pötkitä. Niinpä, kun lippuluukulta todetaan, ettei lippuja ole, tai koulusta sanotaan, ettet saa passiasi vielä viikkoihin, opin vastaamaan, että onpas ja saanpas. Hämmentävää kyllä, virkailijan mielipide muuttui lopulta, kun pidin pääni. Opin, ettei periksi saa antaa. Tästä taidosta on ollut paljon iloa Venäjän ulkopuolellakin, ja usein saankin kiittää Venäjää sinnikkyydestä ja pitkäjänteisyydestäni.

Slaavilainen kieli ja kulttuuri on asia, josta en pääse eroon, vaikka olen varmasti välillä pyristellytkin sitä vastaan. Se vetoaa sieluuni ja ymmärrykseeni. Slaavilaisuus ja Venäjä ovat minulle kuin toinen aivopuolisko - se, mitä en käytä juurikaan Suomessa. Vuosien saatossa olen myös toteuttanut unelmani venäjän kielen taidosta. Se ei todellakaan ollut helppoa, ja vaati kovaa työtä. Mutta se on tehnyt minut onnelliseksi. Vain yksi asia harmittaa – nyt, kun osaan venäjää, en koskaan enää voi kuulla sitä samoin kuin silloin, kun en osannut sitä, ja vain nauttia sen kauneudesta. Aivot lukevat sitä eri tavalla, yrittävät ymmärtää.

Ajan myötä aion kertoa teille tarinoita siitä, millaisena venäläinen kulttuuri voi parhaimmillaan näyttäytyä ja millaisia venäläiset parhaimmillaan ovat. He ovat hurmanneet minut kerta toisensa jälkeen vieraanvaraisuudellaan ja ystävyydellään. Ihmettelen yhä, miten harva suomalainen - edes ne paljon matkustavat - eksyy Venäjälle ja myös sitä, miten paljon ennakkoluuloja Venäjään liittyy.

Tarinani toivottavasti kumoavat maahan liittyviä ennakkokäsityksiä ja häivyttävät ”ryssä”-sanaa yhä kauemmas menneisyyteen. Mistä sinä haluaisit kuulla?

Greek

Στα ελληνικά: Η Γείτονά μας, Ρωσία, ειναι το δευτερο (η το τριτο) πατριδα μου. Ρωσία εχει τα προβλήματα τις αλλα για μενα πιο σημαντικό ειναι ρωσική φύση η οποία είναι σαν η φυση μου. Η Ρωσία είναι μια περίεργα χώρα που ειναι γεμάτο από θησαυρούς. Γυριζω πισο εκεί παντα.

Russian

По-русский: Наша соседка Россия как вторая (или третья) родина для меня. Россия имеет свои собственные проблемы, но для меня, важнее русская душа, которая подобна моей душе. Россия странная страна, которая полна чудес. Я вернуюсь туда всегда.